Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
10.08.2009 - 22:56

Tämän kakun tein poikani nimipäiville. Idea kakkuun on vanhasta Kodin Kuvalehden kakkukilpailuun osallistuneesta kakusta.


Pohja

5 munaa

2 dl sokeria

1,5 dl perunajauhoja

2 rkl vehnäjauhoja

3 rkl kaakaojauhetta

2 tl leivinjauhetta


Kostutus

2 dl maitoa

2 rkl vanilliinisokeria


Täyte

1 prk Flora Vispiä

100 g Geishasuklaata

250 g Mascarponejuustoa


Kakun päälle

1 prk Flora Vispiä

pari tippaa Wiltonin ruskeaa pastaväriä

200 g marsipaania


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan varovasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 30 minuuttia. Halkaise jäähtynyt pohja kahteen osaan. Kostuta pohjapalat vanilliinimaidolla.

Valmista Geishamousse. Vaahdota kerma. Sulata suklaa mikrossa 30 sekuntia. Lisää sula suklaa mascarponejuuston joukkoon. Yhdistä kermavaahto ja suklaaseos. Levitä täyte pohjalevylle ja paina päällimmäinen kakkulevy päälle. Anna maustua kylmässä ennen koristelua.

Kauli marsipaani levyksi. Leikkaa 20x20 cm levy. Jaa levy 4x4 cm ruuduiksi ja maalaa pintaan shakkiruudukko.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Värjää kerma pastaväreillä tai kaakaojauheella. Levitä kermaa kakun päälle ja reunoille. Laita marsipaanilevy kakun päälle. Pursota kermavaahto kakun reunoille. Laita suklaiset shakkinappulat kakun päälle. Käytin valmista suklaamuottia nappuloiden tekoon.

Kati kirjoitti 10.08.2009 - 23:09
Kyllä on upea idea!Mahtava kakku!:)
Canelia kirjoitti 11.08.2009 - 00:00
Vau, aivan mahtava idea ja todella onnistunut toteutus! Kakku vaikuttaa myös tosi herkulliselta, niin kuin kaikki muutkin kekkereidenne tarjoomukset; oi jospa oisin saanut olla muu-kaa-na... : D
Mia kirjoitti 11.08.2009 - 08:30
Kaunis!! Olet tehnyt hienoa jälkeä, ja kuulostaakin I-HA-NAL-LE!
Katrin kakun Katri kirjoitti 11.08.2009 - 10:00
Wau, tää on tosi hieno!!!
Tiia kirjoitti 11.08.2009 - 11:37
voi, tämä on tosi mahtava!
Kyökkipiika Kati kirjoitti 11.08.2009 - 11:53
Aivan loistava! Kauniit värit ja ideana hauska:)
Iita kirjoitti 11.08.2009 - 12:00
Upea ja kauniin värinen! :)
tärpätti kirjoitti 11.08.2009 - 12:22
Tyylikäs kakku :)
Tuija kirjoitti 11.08.2009 - 13:56
Löysin Kinuskikissan kautta näille sivuille. Muutamat herkut kerkesin katsella, palaan ehdottomasti myöhemmin tutkimaan tarkemmin näitä sivuja. Vasta-alkajaa vähän kyllä hirvittää, on niin upeita kakkuja ;-)
Pioni kirjoitti 11.08.2009 - 14:57
Hauska idea ja mainiot värit!
Annika kirjoitti 11.08.2009 - 15:16
Onpas hauska :)
Krisse kirjoitti 11.08.2009 - 17:09
Lurps, aivan ihana! Tuosta haluaisin palan. Ihana idea!
Helmimaja kirjoitti 11.08.2009 - 19:09
Tosi upea kakku! Vesi herahti kielelle välittömästi :o)
Kodin Onni kirjoitti 11.08.2009 - 20:43
Upea! :)
Paulineberg kirjoitti 12.08.2009 - 06:35
Mielettömän hieno toteutus! Minunkin on pitänyt tehdä pojalleni shakkikakku. Nappulamuotit löytyy jo kaapista, samoin kakkuvuoka, joka tekee kakun sisään ruutuja. Ehkä jonain päivänä vielä saan aikaiseksi.
Miiuska/Kakkukellari kirjoitti 12.08.2009 - 08:19
Hyvät värit ja muutoinkin hienosti toteutettu kakku!
Sanna soutaja kirjoitti 12.08.2009 - 13:56
Jami, jami... piti alkaa kahvinkeittoon ja kaappien herkkukätköjen etsintään kun näin tän kakun. Hieno idea ja varmasti suloisen suklainen! ;)
Mint Chocolate kirjoitti 12.08.2009 - 15:21
Voi vitsi, on aika herkun näköinen ja varmasti myös makuinen :)
ekku kirjoitti 12.08.2009 - 16:12
Todella hieno kakku<3
Hiekkakakku kirjoitti 12.08.2009 - 21:47
Mahtis!!!!
Tintin taiteilut kirjoitti 13.08.2009 - 22:24
Todella kivan näköinen kakku ja kuulostaa myös herkulta!
mammamarsipaani kirjoitti 14.08.2009 - 09:58
sopiiko sinut linkittää?
Ope kirjoitti 14.08.2009 - 14:17
Kiitos kaikista kommenteista!
Mammamarsipaani, tottakai saat linkittää! Tulen myös kyläilemään blogissasi.
sofiella kirjoitti 15.08.2009 - 03:34
Vähänkö hienosti toteutettu kakku! :) On niin hieno, että!
Anette Rööm kirjoitti 04.10.2009 - 15:27
Hei!
Mistä tilasit nappulamuotit? Upea kakku :-)
Ope kirjoitti 04.10.2009 - 18:21
Tilasin nappulamuotit Englannista Have your cake and eat it -nettikaupasta. Tilaaminen on helppoa ja tuotteet ovat kotona parhaimmillaan 2 päivässä!
jenna kirjoitti 15.05.2010 - 21:33
Ihania reseptejä löysin sun sivuilta. ja todella taidokkaita kakkuja!!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä