Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
17.02.2012 - 21:11

13 vuotta täyttäneelle tein Manga-aiheisen kakun. Kakun täytteenä on mansikkamoussea, jonka seassa Fazerin sinistä rouhittuna. Paljon onnea!!

 

Pohja

5 munaa

1 3/4 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

Kostutus

2 dl maitoa

1 rkl vanilliinisokeria

 

Mansikkamousse

6 liivatelehteä

1 prk Flora Vispiä

1 prk Creme Fraiche

1 prk Mascarponejuustoa

2 dl sokeria

5 dl pakastemansikoita

100 g Fazerin sinistä

 

Kakun pinnalle

200 g marsipaania/sokerimassaa

2 prk Flora Vispiä

½ dl sokeria

pari tippaa pinkkiä pastaväriä

 

Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää kuivat aineet siivilöiden munavaahtoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista vsuklainen mansikkamousse. Sulata mansikat. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota Vispi. Lisää sokeri, Creme Fraiche, Mascarponejuusto ja mansikat. Sekoita tasaiseksi. Kuumenna tilkka vettä kiehuvaksi. Sulata kuumaan veteen pehmenneet liivatelehdet. Kaada liivateseos mansikkaseokseen ohuena nauhana samalla koko ajan sekoittaen. Rouhi suklaa pieniksi muruiksi ja sekoita mansikkamoussen joukkoon.

Halkaise kakku 3 osaan. Laita alimmainen kakkupohja kakkupahvin tai tarjoilulautasen päälle. Kiristä säädettävä reunavuoka kakkupohjan ympärille. Kostuta vanilliinimaidolla. Kaada puolet mansikkamoussesta vuokaan. Paina keskimmäinen kakkupohja vuokaan ja kostuta. Kaada loput moussesta vuokaan. Paina päälle kostutettu ylin kakkupohja. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.

Kauli marsipaani levyksi ja maalaa siihen elintarvikeväreillä kuva. Vaahdota Vispit ja mausta sokerilla. Värjää vaahto vaaleanpunaiseksi. Levitä vaahtoa kakun pinnalle ja reunoille. Siirrä marsipaanilevy kakun päälle. Pursota kakun reunat.

 

hanna kirjoitti 17.02.2012 - 21:56
Upea kuva, värit ja toteutus!
Pirkkis kirjoitti 17.02.2012 - 22:55
Oi, miten hieno kakku ♥
Madicken kirjoitti 18.02.2012 - 16:17
No vau, jo on hieno maalaus! Tuon ikäiset onkin aivan parhaimmassa manga-iässä, on sankari varmasti ollut tyytyväinen :)
Krisse kirjoitti 19.02.2012 - 09:59
Siis tää on niiiin upee! Hieno maalaus ja pursotukset tuttuun tapaan aivan mielettömän hyvät!
PilviPulla kirjoitti 24.02.2012 - 10:24
Kylläpäs on siistiä jälkeä! :)
Sari kirjoitti 25.02.2012 - 19:13
Kakku oli hyvää. Sankari oli tyytyväinen ja vieraat ihastuivat kakkuun, täyte keräsi kehuja.
Herbal Remedies  kirjoitti 26.02.2012 - 11:14
your post (Manga-kakku) is just awesome.. I really liked it and hope to see more post from you.. just keep working, you're doing a great job.. thumbs up!!! :)
condos in hyde park kirjoitti 03.03.2012 - 13:04
i would like to read on new posts. how can i set up the rss again? thanks so much!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Olen kahden lapsen äiti ja koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen päätyönäni 25 neljäsluokkalaisen kanssa. Sivutyönä teen kakkuja; perustin kakkuharrastuksen myötä toiminimen ja leivon iltaisin ja viikonloppuisin. Blogissani olevat ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. 

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani















































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä