|
|
|||
|
30.09.2009 - 19:57
Lapsille vähän herkkua. Maistui kyllä minullekin! Nougatin toin kesällä Tukholmasta, samoin nonparellit. Dubbelnougat, jota löytyy kotimaankin karkkihyllystä käy oikein hyvin kuorrutteeseen.
Pohja 4 munaa 4 dl sokeria 150 g voita sulatettuna 2 prk suklaavanukasta 6 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 3 tl vanilliinisokeria Kuorrutus 250 g nougatia Koristelu nonparelleja Sulata rasva ja anna sen jäähtyä. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon rasvasula, suklaavanukkaat ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Paista 200 asteessa 15 minuuttia. Ota pohja uunista ja sammuta uuni. Leikkaa nougat viipaleiksi ja laita viipaleet kuuman pohjan päälle. Laita piirakka minuutiksi uunin jälkilämmölle, jotta nougat pehmenee. Ota uunistaa pois ja levitä pehmeä nougat tasaisesti piirakan pinnalle. Ripottele nonparellit pintaan ja laita jääkaappiin, jotta pinta kovettuu. Leikkaa paloiksi ja nauti!
27.09.2009 - 10:53
Tähän kakkuun toivottiin mansikkaista makua ja päivänkakkaroita. Mansikanmakuisen marsipaanin värjäsin vaaleanpunaiseksi valkoisella elintarvikevärillä ja kaulin sydänkuvion kuviokaulimella marsipaanin pintaan. Suihkautin pintaan vielä helmiäissprayta. Vauva on tehty sokerimassasta silikonimuotilla.
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta Kostutus 2 dl maitoa 2 tl vanilliinisokeria Mansikkamousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk maitorahkaa 1 prk ranskankermaa 2 dl sokeria 2 tl vanilliinisokeria 300 g mansikoita Kakun pinnalle 2 prk Flora Vispiä ½ dl sokeria 1 tl vanilliinisokeria Sydänkuvioitu marsipaani 200 g Odensen mansikanmakuista marsipaania 5 tippaa valkoista elintarvikeväriä Vaahdota kakkupohjaa varten munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja halkaise se kolmeen osaan. Kostuta palat vanilliinimaidolla. Liota liivatelehtiä runsaassa vedessä 5-10 minuuttia. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää vaahtoon ranskankerma, rahka ja sokerit. Sulata ja soseuta mansikat. Liuota vedestä puristetut liivatteet puoleen desiin kiehuvaa vettä, anna jäähtyä hetki. Kaada liivateseos mansikkasoseen joukkoon ohuena nauhana ja kaada vaahdon joukkoon hyvin sekoittaen. Kaada puolet täytteestä pohjan päälle reunavuoan sisään. Paina keskimmäinen kakkulevy päälle. Kaada loput täytteestä vuokaan ja laita päällimmäinen kakkulevy päälle. Laita kakku jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään. Vatkaa Vispit ja pastaväri vaahdoksi ja lisää sokerit. Päällystä kakku kermavaahdolla. Laita marsipaanilevy kakun päälle. Asettele lehdet ja kukat kakun päälle. Käytä koristeiden kiinnittämiseen valmista sokerikuorrutetta. Pursota reunat kermavaahdolla. Pursotin ensin koripunostyllalla pystyraidat parin sentin välein. Sen jälkeen vaihdoin lehtityllan ja pursotin sillä tyhjät välit edestakaisella liikkeellä. Lopuksi vaihdoin 14mm tähtityllan ja pursotin sillä kakkukuvan ympärille kiehkurat.
25.09.2009 - 16:56
3-vuotiaalle tytölle toivottiin prinsessa-aiheista kakkua synttäreille. Koristeet tein sokerimassasta. Prinsessa on maalattu pastaväreillä. Kruunut ja kukat on tehty silikonimuotilla.
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta Kostutus 2 dl maitoa 2 tl vanilliinisokeria Mustikkamousse 3 liivatelehteä ½ prk Flora Vispiä ½ prk ranskankermaa 100 g maustamatonta tuorejuustoa 2 dl sokeria 1 tl vanilliinisokeria 250 g mustikoita Mansikkamousse 3 liivatelehteä ½ prk Flora Vispiä ½ prk ranskankermaa ½ prk maustamatonta tuorejuustoa 2 dl sokeria 1 tl vanilliinisokeria 250 g mansikoita Kakun päälle 2 prk Flora Vispiä ½ dl sokeria 2 tl vanilliinisokeria Vaahdota kakkupohjaa varten munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ja halkaise se kolmeen osaan. Kostuta palat vanilliinimaidolla. Liota liivatelehtiä runsaassa vedessä 5-10 minuuttia. Vatkaa kerma vaahdoksi. Soseuta mustikat. Sekoita keskenään ranskankerma, tuorejuusto, sokeri, vaniljasokeri ja soseutetut mustikat. Liuota vedestä puristetut liivatteet puoleen desiin kiehuvaa vettä, anna jäähtyä hetki. Kaada liivateseos edellä mainittuun seokseen ohuena nauhana, nostele joukkoon lopuksi kermavaahto. Kaada täyte pohjan päälle reunavuoan sisään. Paina keskimmäinen kakkulevy päälle. Laita kakku jääkaappiin hyytymään mansikkamoussen valmistamisen ajaksi. Valmista mansikkamousse samoin kuin mustikkamousse. Kaada valmis mousse toiseen kakkuväliin ja laita päälle viimeinen kostutettu kakkulevy. Laita kakku jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään. Vatkaa Vispit ja pastaväri vaahdoksi ja lisää sokerit. Päällystä kakku kermavaahdolla. Laita marsipaanilevy kakun päälle. Pursota reunat kermavaahdolla. Pursotin ensin koripunostyllalla aina kaksi raitaa vierekkäin. Sitten jätin parin sentin välin ja pursotin taas kaksi raitaa korinpohjatyllalla koko kakun ympäri. Sitten vaihdoin 14mm tähtityllan ja pursotin edestakaisella liikkeellä tyhjät välit. Lopuksi pursotin tähtityllalla kakkukuvan ympärille kiehkurat.
25.09.2009 - 16:44
Samalla kun tein prinsessakakkua, tein tuplamäärän täytteitä ja tein niistä meille perjantaiksi tämän hyydytetyn kakun. Tämän kakun myötä onnittelen Sari-kummia syntymäpäivän johdosta!!!!
Pohja 300 g kaurakeksejä 75 g voita Mustikkamousse 3 liivatelehteä ½ prk Flora Vispiä ½ prk ranskankermaa 100 g maustamatonta tuorejuustoa 2 dl sokeria 1 tl vanilliinisokeria 250 g mustikoita Mansikkamousse 3 liivatelehteä ½ prk Flora Vispiä ½ prk ranskankermaa ½ prk maustamatonta tuorejuustoa 2 dl sokeria 1 tl vanilliinisokeria 250 g mansikoita Koristelu kermavaahtoa marsipaaniruusuja Sulata rasva ja anna jäähtyä. Murskaa keksit kulhossa ja lisää joukkoon voisula. Painele seos lautaselle reunavuoan sisään. Laita 3 liivatelehteä pehmiämään kylmään veteen. Laita toiset 3 liivatelehteä toiseen kulhoon kylmään veteen.Valmista mousset. Vatkaa purkki kermaa vaahdoksi. Lisää joukkoon purkki ranskankermaa ja sokerit. Jaa kermavaahto kahteen eri astiaan. Tee toiseen kulhoon mustikkamousse ja toiseen mansikkamousse. Sulata mustikat ja soseuta ne sauvasekoittimella. Lisää mustikkasoseen joukkoon 100 g tuorejuustoa ja sekoita sauvasekoittimella vielä hetki. Sulata 3 pehmennyttä liivatelehteä kiehuvaan veteen. Kaada liivateseos mustikkasoseen joukkoon. Lisää mustikkaseos kermavaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada mustikkamousse vuokaan keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin hyytymään. Sulaata sillä aikaa mansikat ja soseuta se sauvasekoittimella. Lisää joukkoon 100 g tuorejuustoa ja sekoita vielä hetki, kunnes juusto on hyvin sekoittunut mansikkasoseen joukkoon. Sulata 3 pehmennyttä liivatelehteä kiehuvaan veteen ja kaada seos mansikkasoseen joukkoon. Kaada mansikkaseos kermavaahdon joukkoon ja sekoita hyvin. Kaada mansikkamousse hyytyneen mustikkamoussen päälle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Koristele kermapursotuksilla ja ruusuilla. 25.09.2009 - 16:42
Sain avuliaan 3-vuotiaan apulaisen, joka halusi leipoa jotakin. Teimme näitä porkkanaleivoksia Suklaasydämen ohjeen mukaan.
Pohja 3 dl vehnäjauhoja 2,5 dl fariinisokeria 2 tl kanelia 2 tl leivinjauhetta 1 rkl vaniljasokeria 100 g valkosuklaata rouhittuna 3 dl hienoa porkkanaraastetta 3 kanamunaa 1dl rypsiöljyä 150 g maustamatonta tuorejuustoa
Pinnalle 100 g valkoista suklaata 200 g maustamatonta tuorejuustoa 1 dl tomusokeria 1 tl vanilliinisokeria
Mittaa kuivat aineet, mausteet, leivinjauhe, valkosuklaarouhe ja porkkanaraaste kulhoon. Sekoita toisessa kulhossa kananmunat, öljy ja tuorejuusto. Kaada seos kuivien aineiden päälle kulhoon ja sekoita taikinaksi. Kaada leivinpaperilla vuorattuun 22x22 cm vuokaan. Paista uunissa 200 asteessa 20-25 min. Kumoa tarjoiluvadille, peitä kelmulla ja anna jäähtyä. Vatkaa tuorejuusto kuohkeaksi tomusokerin kanssa, lisää sulatettu valkosuklaa koko ajan sekoittaen.Mausta vanilliinisokerilla. Levitä kuorrutus kakun päälle. Paloittele kakku ja koristele. 24.09.2009 - 14:28
Tämäkin kakkukuva meni työkaverin lapsen synttäreille. Kuva on maalattu marsipaanille Wiltonin pastaväreillä.
24.09.2009 - 14:26
Tein työkaverin lapsen synttärikakkuun Niiskuneiti-maalauksen. Sankarin äiti leipoo kakun itse, jonka päälle tämä kuva tulee. Kuva on maalattu kaulittavalle sokerikuorrutteelle Wiltonin pastaväreillä.
20.09.2009 - 10:16
Tyttö, joka toivoi synttäreilleen tätä Hello Kitty -kakkua, oli puolen vuoden ajan katsellut blogistani vaaleanpunaista Hello Kitty-kakun kuvaa. Synttäreitä juhlitaan tänään ja pöydässä on ihan oma kissakakku. Onnea!
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta Kostutus 2 dl maitoa 2 tl vanilliinisokeria Mansikkamousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 200 g Mascarponejuustoa 1 prk ranskankermaa 2 dl sokeria 2 tl vanilliinisokeria 200 g mansikoita
Kakun väliin lisäksi 1½ dl mansikkahilloa Pursotukset 2 prk Flora Vispiä pari tippaa pinkkiä pastaväriä ½ dl sokeria Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet joukkoon ja kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa 40 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa kolmeen osaan. Kostuta kakkupalat vanilliinimaidolla. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata pakastemansikat ja soseuta ne sauvasekoittimella. Lisää mansikkasoseen joukkoon tuorejuusto ja sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Vatkaa Vispi vaahdoksi. Lisää joukkoon ranskankerma ja sokerit. Lisää vaahtoon mansikkasose. Kuumenna ½ dl vettä kiehuvaksi ja lisää joukkoon pehmenneet liivatelehdet. Sekoita hyvin, jotta liivatelehdet liukenevat täysin. Lisää liivateseos mansikkamoussen joukkoon. Laita alimmainen pohjapala lautaselle reunavuoan sisään. Levitä kostutetulle kakkupohjalle mansikkahilloa ja kaada sen päälle puolet täytteestä. Paina keskimmäinen kakkulevy mousse päälle ja täytä toinen väli samoin. Laita päälle viimeinen kakkulevy ja anna kakun hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Kaada kermat kulhoon ja lisää joukkoon pastaväri. Vatkaa vaahdoksi ja
19.09.2009 - 11:32
Sain tehdä elämäni toiset hääkakut. Hääpari toivoi kakkuihin vadelma- ja valkosuklaamoussea ja päälle vadelmia. Häiden teemana oli sydän, joten hääparin kakusta tein sydämen muotoisen. Kakkujen päällä olevien ruusujen väri toistuu morsiusneitojen mekoissa. Muita värejä näissä alkusyksyn häissä olivat valkoinen ja vihreä. Koristeena häissä paljon valkoisia lyhtyjä sekä valkoisia kukkia. Hääparin toivomuksesta kakun päälle tuli myös valmis hääparikoriste. Tein yhteensä kuusi kakkua. Kaikki olivat 6 munan kakkuja, yksi kakuista gluteeniton. Gluteenittomassa kakussa oli pelkkää vadelmamoussea, ja oli siis hyla-kakku. Kakkujen on tarkoitus riittää 100 juhlijalle.
Morsian toivoi kakkuihin suklaisia sydämiä. Laitoin ne valmiiksi tähän gluteenittomaan kakkuun. Loput sydämet pakkasin mukaan, jotta ne voidaan halutessa lisätä kakkujen päälle juhlapaikalla ennen kakkujen tarjoilua. Tässä tarjoiluhenkilökunnan näkemys, miten sydämet kakun päälle laitetaan. Itse olin ajatellut paria sydäntä ruusujen lomaan...
Kakkutelineen hääpari teki itse.
Tässä vielä pari kuvaa juhlapaikan koristelusta.
17.09.2009 - 16:24
Järjestämme leivonta-aiheisten blogien pitäjien tapaamisen Helsingissä perjantaina 13.11. klo 18.00 alkaen. Paikka on vielä avoin, mutta keskustan alueella kuitenkin. Ilmoittautua voi Pialle tai Tanjalle sähköpostilla 30.10. mennessä. Silloin ilmoitamme tarkan paikan, jossa tapaamme. Aikomuksenamme on vaihtaa kuulumisia ja ideoita samalla kun syömme hyvin. Jokainen vastaa ruokailukustannuksistaan itse. Yritämme järjestää tilaisuuteen jotain pientä yllätystä!
16.09.2009 - 15:47
Tein tämän kakun vanhemmilleni. Lakat ovat äitini suurta herkkua, joten kun kakkua tarvittiin, ei ollut vaikea miettiä, mitä kakun väliin laitan.
Pohja 4 munaa 1½ dl sokeria 1½ dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja ½ tl leivinjauhetta Täyte 2 dl lakkahilloa 4 dl lakkoja 2 dl valmista kinuskikastiketta 1 prk Flora Vispiä Kinuskikuorrutus 2 dl kuohukermaa 2 dl fariinisokeria Pursotukset 1½ prk Flora Vispiä ½ dl sokeria Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise kakku kolmeen osaan. Kostuta pohjapalat vanilliinimaidolla. Levitä alimman kakkupohjan päälle puolet lakkahillosta ja lakoista sekä puolet kermavaahdosta. Paina keskimmäinen kakkupohja päälle ja täytä toinen väli samoin. Paina päälle vielä viimeinen kakkupohja ja anna maustua jääkaapissa. Tee kinuski. Kaada kattilaan kerma ja fariinisokeri. Anna kiehua hiljalleen 20 minuuttia. Jäähdytä hieman ja kaada viileän kakun päälle. Laita kakku vielä jääkaappiin. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää sokeri ja pursota kakun reunoille. Koristeena tässä kakussa sokerimassasta tekemiäni ruusuja ja lehtiä. 13.09.2009 - 11:41
Tokaluokkalainen tyttö viettää tänään Peter Pan-teemalla synttäreitään ja toivoi Helinä Keijua kakkuun. Lisäksi kakussa piti olla satukukkia Helinän ympärillä ja suklaata. Kokeilin tämän kakun pintaan samantapaista kuorrutetta, kuin mokkapaloissa on, mutta ilman kahvia. Ohjeen kuorrutteeseen sain Suklaasydämeltä. Toivottavasti kakku maistui juhlijoille!
Pohja 10 munaa 4 dl sokeria 3½ dl vehnäjauhoja 1 dl perunajauhoja ½ dl kaakaojauhetta 1½ tl leivinjauhetta Vadelmamousse 12 liivatelehteä 2 prk Flora Vispiä 2 prk maitorahkaa 2 prk ranskankermaa 4 dl sokeria 4 tl vanilliinisokeria 800 g vadelmia Kostutus 2-3 dl Hyla-kaakaojuomaa Kuorrutus 100 g pehmeää margariinia 10 rkl kaakaojauhetta 1 dl kuumaa maitoa 6 dl tomusokeria 4 tl vanilliinisokeria Pursotukset 2 prk Flora Vispiä 3 rkl kaakaojauhetta 3 rkl sokeria Koristeet sokerimassaa Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vaahtoon hyvin sekoittaen. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun suorakaiteen muotoiseen kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 40 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise pohja kolmeen osaan. Kostuta pohjat kaakaojuomalla. Valmista vadelmamousse. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Soseuta vadelmat sauvasekoittimella. Vaahdota Vispi ja lisää joukkoon rahka, ranskankerma ja sokerit. Vatkaa vielä vähän. Lisää joukkoon vadelmasose. Kuumenna ½ dl vettä kiehuvaksi ja sulata siihen pehmenneet liivatelehdet. Kaada liivateseos ohuena nauhana vadelmamoussen joukkoon ja sekoita hyvin. Laita alimmainen pohjapala reunavuoan sisään tarjottimelle ja kaada päälle puolet vadelmamoussesta. Paina keskimmäinen kakkulevy sen päälle ja kaada vuokaan loput vadelmamoussesta. Paina päälle viimeinen kakkulevy. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Valmista kuorrute. Vatkaa pehmeä rasva ja kaakaojauhe sulhossa sähkövatkaimella. Lisää vaahdon joukkoon vuorotellen tomusokeria ja kuumaa maitoa. Lisää lopuksi vanilliinisokeri. Sekoita tasaiseksi ja levitä lastalla kakun päälle. Laita kakku vielä jääkaappiin. Vaahdota pursotuksia varten vispit, joihin on sekoitettu kaakaojauhe. Lisää lopuksi sokeri. Pursota vaahto kakun reunoille ja koristele kakku sokerimassasta tehdyillä koristeilla.
10.09.2009 - 15:24
Tein töihin pellillisen omenapiirakkaa.
![]() Pohja 4 kananmunaa
2 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
1 dl juoksevaa margariinia
1 dl maitoa
Täyte 1,5 l omenoita
Muruseos 50 g margariinia
1 dl sokeria
1 dl kaurahiutaleita
1 tl kanelia
0,5 tl inkivääriä
Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhojen joukkoon ja lisää vaahtoon. Lisää nuolijalla nostellen myös juokseva margariini ja maito. Sekoita mahdollisimman vähän. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle. Kuori ja viipaloi omenat. Kotimaisille omenoille riittää huuhtelu. Nosta viipaleet taikinan pinnalle. Sekoita muruseos pehmeästä margariinista, sokerista, kaurahiutaleista, kanelista ja inkivääristä. Ripottele muruseos pinnalle. Paista piirasta 200 asteessa noin 25 minuuttia. 09.09.2009 - 08:11
Tiistai-illan omenapiirakkaa, koska olin syönyt edellisen...
Pohja 200 g margariinia 2 dl sokeria 2 munaa 6 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta Täyte 5-6 omenaa 1 dl sokeria 1 tl kanelia Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää jauhot ja leivinjauhe ja sekoita tasaiseksi. Ota taikinasta 2/3 ja painele se irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Laita loput taikinasta jääkaappiin odottamaan. Kuori ja viipaloi omenat. Laita pohjan päälle kerroksittain omenalohkoja ja kaneli-sokeriseosta. Ota taikina jääkaapista ja kauli pyöreäksi levyksi. Nosta kansi omenoiden päälle. Nipistä reunat hyvin kiinni. Paista 200 asteessa 35 minuuttia. 06.09.2009 - 15:51
Ohjeen olen leikannut talteen Seura-lehdestä 37/2006. Todella hyvä omenatortun ohje!
Pohja 100 g voita 150 g mantelimassaa 1 dl sokeria 1 muna 3 dl vehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta Täyte 5 omenaa 1 dl sokeria 1 rkl kanelia Kiille 1 dl vettä ½ dl hyytelösokeria Vatkaa rasva, mantelimassa ja sokeri kuohkeaksi. Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Lisää vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja sekoita kaikki aineet tasaiseksi taikinaksi. Voitele irtopohjaisen vuoan reunat ja peitä vuoan pohja leivinpaperilla. Taputtele taikina vuoan pohjaan ja reunoille. Kuori ja halkaise omenat. Poista siemenkota ja leikkaa omenat ohuiksi viipaleiksi. Levitä omenaviipaleet kerroksittain sokerin ja kanelin kanssa taikinan päälle vuokaan. Paista torttua 175 asteessa noin 1 tunti. Anna jäähtyä ja irrota vuoan reunat. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää hyytelösokeri. Kuumenna seos uudelleen. Anna seistä muutama minuutti ja lusikoi seos omenoiden päälle. Anna jäähtyä jonkin aikaa ennen kuin tarjoat tortun. 06.09.2009 - 15:00
Tein sunnuntaiaamuksi näitä sämpylöitä. Ohje on MTV3 leivontanurkasta.
n. 12 kpl 3 dl maitoa tai vettä 15 g hiivaa (1/3 pkt) 1 tl suolaa 1 rkl siirappia 2 rkl pullomargariinia tai öljyä n. 7 dl sämpyläjauhoseosta tai 5 dl vehnäjauhoja+3 dl kaurahiutaleita Tee taikina illalla valmiiksi. Liuota hiiva kylmään nesteeseen. Hiivaa tarvitaan normaaliin leivontaan nähden hieman vähemmän. Lisää suola ja siirappi ja alusta taikinaksi sämpyläjauhoseoksella. Lisää alustuksen loppupuolella kylmä rasva seokseen. Löysähköstä taikinasta saat kuohkeimmat sämpylät. Laita taikina muovilla peitettynä jääkaappiin yöksi. Leivo kohonnut taikina aamulla tangoksi, leikkaa paloiksi ja pyörittele sämpylöiksi. Laita uuni päälle 40 asteeseen ja anna sämpylöiden kohota uunissa leivinliinalla peitettynä vajaa puoli tuntia. Ota sämpyläpelti hellan päälle ja nosta uunin lämpötila 225 asteeseen. Paista sämpylöitä 225 asteisen uunin keskitasolla 10-15 min. 06.09.2009 - 12:02
Tein pikaisesti lauantain jälkiruoaksi tämän mustikkakakun. Pohjalla 5 munan vaalea kakkupohja. Halkaisin pohjan kahteen osaan ja kostutin reilusti vanilliinimaidolla. Välissä mustikkapilttiä purkillinen ja puoli litraa mustikoita sekä kermavaahtoa. Kakun päällä puolisen litraa mustikoita ja kermavaahtoa.
06.09.2009 - 11:58
Olimme eilen sieniretkellä Mummin ja Ukin kanssa. Saimme mahtavan sienisaaliin ja lisäksi isoja makoisia mustikoita. Tänään jatkoimme retkeilyä oman perheen kanssa, ja löysimme hyvän saaliin kantarelleja ja suppilovahveroita sekä jälleen mustikoita. Pari käärmettäkin oli matkan varrella.
Mustatorvisieniä
Tässä vaiheessa retki oli kestänyt lasten mielestä vähän liian kauan, ja 12-v mutisikin itsekseen että torvisienet vetävät puoleensa torvia...
Rantakäärmeitä
Suppilovahveroita
Kanterelleja
Isoja mustikoita
Lauantain melkein koko saalis: kantarellejä, mustatorvisieniä, suppilovahveroita.
Täältä löydät parhaan suppilovahveropiiraan ohjeen!
ja lisäksi mustikoita
03.09.2009 - 15:08
Eilen illalla tein parsakaalipiirakkaa iltapalaksi. Itse sain syödä, kun tässä ei ollut lihaa... ;) Hyvää oli!
Pohja ½ prk maitorahkaa 125 g pehmeää voita 2 dl vehnäjauhoja 1/4 tl leivinjauhetta Täyte 400 g parsakaalia 5 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja 150 g fetajuustoa 2 munaa 3 dl kermaa suolaa mustapippuria 2 dl juustoraastetta Sekoita rahlaan pehmeä voi, leivinjauhe sekä vehnäjauhot. Taputtele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Paloittele parsakaali ja kypsennä noin 5 minuuttia vedessä tai höyryssä. Jäähdytä siivilässä kylmässä vedessä ja valuta. Lado suikaloidut aurinkokuivatut tomaatit pohjan päälle. Lisää vuokaan parsakaalit ja fetajuusto. Ripottele pinnalle juustoraaste. Valmista munaseos sekoittamalla munat, kerma ja mausteet sekaisin. Kaada vuokaan muiden ainesten päälle. paista 200 asteessa 30 minuuttia. 02.09.2009 - 17:06
Toinen versio aiemmin tekemistäni vadelmaleivoksista. Nyt täytteenä Daim-kermaa ja päällä mustikoita.
Pohja 4 munaa 1½ dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja 1 dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta Täyte 1 prk Flora Vispiä ½ dl vaniljakreemijauhetta 2 tupla-Daimia Päälle 1 dl mustikkahilloa 4 dl mustikoita 2 dl mustikkamehua 1 dl hyytelosokeria Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vaahdon joukkoon. Sekoita varovasti tasaiseksi. Kaada uunipellille leivinpaperin päälle. paista 225 asteessa 8-10 minuuttia. Kumoa pohjalevy sokeroidun leivinpaperin päälle ja poista leivinpaperi pohjan päältä. Anna jäähtyä. Valmista täyte. Hienonna Daimit. Vatkaa kerma ja vaniljakreemijauhe vaahdoksi. Lisää joukkoon hienonnetut Daimit. Leikkaa pohjalevy kahteen osaan ja levitä toiselle puolikkaalle Daimvaahto. Paina päälle toinen pohjalevyistä. Levitä pinnalle mustikkahillo ja mustikat. Kiehauta mehu kattilassa ja lisää hyytelösokeri. Anna vielä kiehahtaa ja ota pois levyltä. Anna jäähtyä hetki ja lusikoi kiille mustikoiden päälle. Laita jääkaappiin odottamaan tarjoilua. Leikkaa leivoksiksi ennen tarjoilua. Voit tehdä leivonnaisen myös kakun muotoon. Paista silloin pohjataikina pyöreässä kakkuvuoassa ja halkaise pohja ja kostuta se vanilliinimaidolla. Täytä Daimvaahdolla ja päälle mustikat ja kiille. |
Kirjoittaja
Olen 39-vuotias kahden lapsen äiti ja olen koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen 24 kolmasluokkalaisen kanssa. Olen aina pitänyt leipomisesta, mutta nyt opettelen myös koristelemaan kakkuja. Ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. Leipomisen vastapainoksi harrastan liikuntaa; hiihtoa ja juoksua. Ja jos Suurlähettiläät ovat keikalla 100 km säteellä - tai välillä Hanko-Kittilä- , jää leipominen siltä päivältä! Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla Y 2308917-5 Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Blogeja, joissa vierailen
Näissä käyn ostoksilla ja katselemassa...
Tunnustuksia
![]()
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!
Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.
Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!
Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille! ![]() Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta
Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta "uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta" ![]() ![]() |
||