|
|
|||
|
31.01.2010 - 11:59
Ensimmäistä syntymäpäiväänsä viettävä Alisa sai juhliinsa Hello Kitty -kakun. Kakun välissä mustikka- ja vadelmamoussea.
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta
Kostutus 2 dl maitoa 1 rkl vanilliinisokeria
Mustikkamousse 3 liivatelehteä ½ prk Flora Vispiä ½ prk maitorahkaa ½ prk ranskankermaa 1 dl sokeria 200 g mustikoita Vadelmamousse 3 liivatelehteä ½ prk Flora Vispiä ½ prk ranskankermaa ½ prk rahkaa 1 dl sokeria 1 rkl vanilliinisokeria 200 g vadelmia
Kakun väliin myös 2 prk mustikkapilttiä
Kakun päälle 2 prk Flora Vispiä ½ dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria pinkkiä pastaväriä Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata vadelmat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.
Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Levitä pohjan päälle 1 prk mustikkapilttiä. Kaada päälle mustikkamousse. Laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin vadelmamoussella. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään. 31.01.2010 - 11:48
Jääkiekkoilevan pojan syntymäpäiville tilattiin oman seuran logolla varustettu kakku.
Pohja 4 munaa 1½ dl sokeria 1 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja ½ tl leivinjauhetta Kostutus 2 dl maitoa 1 rkl vanilliinisokeria Vadelmamousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk ranskankermaa 1 prk rahkaa 2 dl sokeria 1 rkl vanilliinisokeria 300 g vadelmia Kakun päälle 2 prk Flora Vispiä ½ dl sokeria 1 rkl vanilliinisokeria Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata vadelmat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen. Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Kaada puolet vadelmamoussesta vuokaan ja laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.
31.01.2010 - 11:38
!5-vuotissynttäreitään juhliva halusi synttäreilleen Hello Kitty-kakun. Juhlapäivänä oli aikamoinen lumituisku, kakun päälläkin sokerimassasta tehtyjä lumihiutaleita.
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta
Kostutus 2 dl maitoa 1 rkl vanilliinisokeria
Mustikkamousse 3 liivatelehteä ½ prk Flora Vispiä ½ prk maitorahkaa ½ prk ranskankermaa 1 dl sokeria 200 g mustikoita Vadelmamousse 3 liivatelehteä ½ prk Flora Vispiä ½ prk ranskankermaa ½ prk rahkaa 1 dl sokeria 1 rkl vanilliinisokeria 200 g vadelmia Kakun väliin myös 2 prk mustikkapilttiä
Kakun päälle 2 prk Flora Vispiä ½ dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria pinkkiä pastaväriä Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata vadelmat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.
Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Levitä pohjan päälle 1 prk mustikkapilttiä. Kaada päälle mustikkamousse. Laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin vadelmamoussella. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään. 30.01.2010 - 10:52
Sain kummitädiltäni Dan Sukkerin tuotepaketin (KIITOS!), joka sisälsi myös ruokotomusokeria. AnuLillin sivuilta löysin ohjeen näihin mokkapaloihin.
Pohja 3 kananmunaa 3 dl sokeria 4,5 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 2 tl vaniljasokeria 2 rkl kaakaojauhetta 150 g voita sulatettuna 1 dl maitoa Kuorrutus 5 dl ruokotomusokeria 1 tl vaniljasokeria 50 g sulatettua voita 3 rkl vahvaa kahvia Daimia
Valmista kuorrute. Sulata voi, lisää kahvi, tomusokeri ja vaniljasokeri voisulan joukkoon ja sekoita kunnes seos on kiiltävää ja notkeaa. Levitä jäähtyneen pohjan päälle ja koristele rouhituilla Daim-karkeilla. 28.01.2010 - 23:00
Sain tilauksen tehdä kakku eläkkeelle jäävän työntekijän kahvitilaisuuteen. Koristeluun toivottiin hitsausmaskia tai hitsipilliä sekä firman värejä keltaista ja vihreää. Maalasin kuvan sokerimassalle. Kakku on 5 munan kinuskipäällysteinen kakku, jossa täytteenä mansikkamoussea.
27.01.2010 - 20:47
Kummityttöni täytti tänään 2 vuotta ja tein lahjaksi kakun. Sankari itse toivoi kakkuun Ti-Ti Nallea. Kakkupohja on 5 munan, välissä mansikkamoussea. Kuva on maalattu pastaväreillä sokerimassalevylle. Onnea vielä ihanalle ja reippaalle 2-vuotiaalle ja kiitos kivoista juhlista!
24.01.2010 - 12:00
Sain kunnian tehdä Otto Seppo Ilmarin ensimmäiseen juhlaan kakun. Isosiskolla oli ollut Piece of caken tekemä kirjakakku, ja nyt toivottiin pikkuveljelle samalla teemalla toteutettua kakkua. Vauvan haluttiin olevan veneessä, lisäksi valkoisia ruusuja ja vihreitä lehtiä. Lehdet on tehty päärynän makuisesta marsipaanista, muut koristeet ovat sokerimassaa. Vauvaan otin mallia Toven tekemästä vauvakoristeesta ja tämä olikin ensimmäinen sokerimassasta muotoilemani hahmo. Onnea Otto komeasta nimestä!
Pohja 8 munaa 3 dl sokeria 3,5 dl vahnäjauhoja 1/2 dl perunajauhoja 1,5 tl leivinjauhetta Kostutus 2½ dl maitoa 2 rkl vanilliinisokeria Mustikkamousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk maitorahkaa 1 prk ranskankermaa 2 dl sokeria 1 rkl vanilliinisokeria 300 g mustikoita Vadelmamousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 2 dl ranskankermaa 1 prk maitorahkaa 2 dl sokeria 2 tl vanilliinisokeria 400 g vadelmia Voikreemi kakun päälle 125 g margariinia ½ tl vanilliinisokeria 4 dl tomusokeria 1 rkl vettä Kakun päälle 500 g vaaleansinistä kaulittavaa sokerimassaa sokerimassa- ja marsipaanikoristeita Pursotukset 2 prk Flora Vispiä ½ dl sokeria 2 tl vanilliinisokeria Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Voitele ja jauhota iso suorakaiteen muotoinen kakkuvuoka (n. 35x25cm). Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa 40 minuuttia. Jäähdytä ja halkaise kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinisokerilla maustetulla maidolla. Valmista mustikkamousse. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata mustikat ja paina ne siivilän läpi. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjasose. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen. Valmista vadelmamousse. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata vadelmat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen. Kokoa kakku. Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Kaada mustikkamousse vuokaan ja laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli vadelmamoussella. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Muotoile pinta auki olevan kirjan muotoiseksi painamalla kakkua keskeltä kämmensyrjällä. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään. Valmista voikreemi. Pehmennä margariini notkeaksi. Lisää sokerit pienissä erissä ja vatkaa koko ajan sähkövatkaimella. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen. Levitä kreemi kakun päälle kuumaan veteen kastetun veitsen avulla. Kauli sokerimassalevy ja nosta kakun päälle. Vaahdota kerma ja levitä sitä lastan avulla kakun reunoille. Pursota kakun sivut korinpohjatyllalla. Pursota yläreuna ja kulmat pienellä tähtityllalla.
23.01.2010 - 19:18
Helmimajasta tuli pyyntö tehdä syntymäpäiväkakku. Lähtökohtana suunnittelulle oli tämä kakku, johon syntymäpäiväsankari oli ihastunut. Lisäsin kukkien ympärille marsipaaanista pyöriteltyjä "helmiä". Tein juhliin lauantaiksi yhden 20 hlön kakun ja sunnuntaille 10 hlön kakun. Kakut olivat muuten samanlaiset, mutta tein niihin vähän erilaiset pursotukset.
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta
Kostutus 2 dl maitoa 1 rkl vanilliinisokeria
Vadelmamousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk ranskankermaa 1 prk rahkaa 2 dl sokeria 1 rkl vanilliinisokeria 300 g vadelmia
Kakun päälle 2 prk Flora Vispiä ½ dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata vadelmat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.
Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Kaada puolet vadelmamoussesta vuokaan ja laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään. 17.01.2010 - 15:48
Helmin 2-vuotissynttäreille toivottiin Hello Kitty -kakkua. Sankarin nimen mukaan tein Kittylle kaulaan helmet. Kakkupohjana 5 munan sokerikakkupohja. Täytteenä on mustikka- ja vadelmamoussea. Pursotukset tein valkoisella ja pinkiksi värjätyllä Flora Vispillä. Hello Kitty on maalattu kaulitulle sokerimassalevylle.
15.01.2010 - 17:19
Tätä kakkua tarjottiin työkavereille opiskelemaan pääsyn johdosta. Kakun päällä olevat kukat ja kirjat olen tehnyt sokerimassasta. Kakkupohjana 4 munan pohja ja välissä mustikkamoussea. Onnea ja tsemppiä Leea!
10.01.2010 - 14:52
Pojan toivomuksesta kaverisynttäreillä tarjottiin pitsaa, karkkia ja sipsejä. Lisäksi tein pitkästä aikaa tätä herkullista Paholaisen piirakkaa.
Pohja 5 dl vehnäjauhoja 4 3/4 dl sokeria 1 tl leivinjauhetta 1 tl soodaa 1 tl vaniljasokeria 1 tl suolaa 1 dl kaakaojauhetta 50 g margariinia 2½ dl vettä 3 kananmunaa
500g tomusokeria ( 8dl ) 70 g margariinia 4 rkl maitoa 2 tl vaniljasokeria
Päälle Mariannerouhetta Sekoita keskenään pohjan kuivat aineet. Lisää joukkoon sulatettu margariini ja vesi. Vatkaa 2 minuuttia. Lisää vielä joukkoon kananmunat ja vatkaa vielä 2 minuuttia. Ripottele pellille Mariannerouhetta. Kaada taikina rouheen päälle ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Valmista kuorrutus. Sekoita sulatettu margariini ja muut täytteen ainekset keskenään. Levitä jäähtyneen pohjan päälle. Ripottele pinnalle reilusti Mariannerouhetta. 09.01.2010 - 17:02
45-vuotissynttäreitään juhlivan kakkuun annettiin vapaat kädet. Tein suklaapohjan väliin Baileysmoussen. Kakun reunoille kiinnitin keksirullia sulatetulla taloussuklaalla. Kakku muistuttaa hämärästi sankarin pihasaunan terassilla olevaa paljua... ;)
Pohja 6 munaa 3 dl sokeria 1,5 dl juoksevaa margariinia 2 1/4 dl vehnäjauhoja 1,5 tl leivinjauhetta 1 dl tummaa kaakaojauhetta Kostutukseen 1 dl kaaakaota tai vanilliinimaitoa Baileysmousse 4 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk Mascarpone-juustoa 1 prk Creme Fraichea 2 dl sokeria 4 tl vanilliinisokeria 1 dl Minttu-Baileys likööriä Kakun päälle suklaakuorrute 1 dl kuohukermaa 200 g taloussuklaata Kakun koristeluun suklaalastuja keksirullia Vaahdota munat ja sokeri. Lisää vaahtoon margariini ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota Vispi ja sekoita vaahdon joukkoon Mascarpone ja ranskankerma sekä sokerit. Kuumenna Baileys kiehuvaksi. Keitä likööriä hetki, jos haluat alkoholin haihtuvan. Lisää kuumaan likööriin pehmenneet liivatelehdet ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos vaahdon joukkoon koko ajan sekoittaen. Halkaise kakkupohja kahteen osaan. Kostuta. Laita alimmainen pohja reunavuoan pohjalle ja kaada mousse sen päälle. Laita hetkeksi hyytymään jääkaappiin. Laita sitten toinen kakkupohja päälle ja peitä kelmulla. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Sulata suklaa mikrossa. Kuumenna kerma kiehuvan kuumaksi ja lisää joukkoon sulatettu suklaa. Sekoita tasaiseksi ja anna jäähtyä hetki. Kaada kakun pinnalle. Koristele kakun pinta suklaarullilla. Kiinnitä sulatetulla suklaalla kakun reunalle rullan muotoisia keksejä ja sido kaunis nauha kakun ympärille. 09.01.2010 - 16:56
13-vuotissynttäreillä tarjottiin punaherukkamoussella täytettyä Gormitikakkua. Kakun päällä on valmis kakkukuva.
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta
Kostutus 2 dl maitoa 1 rkl vanilliinisokeria
Punaherukkamousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk ranskankermaa 1 prk rahkaa 2 dl sokeria 1 rkl vanilliinisokeria 500g punaherukoita
Kakun päälle 2 prk Flora Vispiä ½ dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata punaherukat ja soseuta ne. Paina sose vielä siivilän läpi. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.
Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Kaada puolet moussesta vuokaan ja laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään. 09.01.2010 - 16:51
Synttärisankarin herkkua ovat lohi ja katkaravut. Siispä niitä voileipäkakkuun.
2½ pkt grahampaahtoleipää 600 g kylmäsavulohta 3 pkt ruohosipulituorejuustoa (400 g) 1 pkt maustamatonta tuorejuustoa 3 prk ranskankermaa 3 rkl sitruunamehua ½ tl valkopippuria 1 tl sitruunapippuria 1 tl tilliä 1½ dl sitruunavettä 1 prk ruohosipulituorejuustoa ½ prk maustamatonta tuorejuustoa 1 prk ranskankermaa 2 ruukkua persiljaa tilliä 4 kananmunaa katkarapuja
Valmista täyte. Vaahdota tuorejuustot ja ranskankerma kuohkeaksi noin 5 minuuttia. Hienonna kylmäsavulohi ja sekoita vaahdon joukkoon. Lisää mausteet ja sekoita tasaiseksi. 09.01.2010 - 16:48
Tein poikani syntymäpäiville tällä kertaa turkooseja Aleksanterinleivoksia.
Pohja
500 g voita tai margariinia 2 ½ dl sokeria 1 rkl vanilliinisokeria 1 sitruunan raastettu kuori 2 keltuaista 10 dl vehnäjauhoja Täyte
2 valkuaista 2 rkl sokeria 150 g mantelijauhoa 300 g paistonkestävää omenamarmeladia Päälle
1 pkt (300 g) tomusokeria noin 5 rkl sitruunamehua turkoosia elintarvikeväriä Vaahdota pehmeä rasva ja sokerit. Lisää mukaan sitruunankuoriraaste, keltuaiset ja jauhot. Sekoita vaivaamatta tasaiseksi. Anna taikinan rauhoittua hetki jääkaapissa.
Jaa taikina kahteen osaan ja kauli molemmat palat leivinpaperilla ohueksi levyksi (noin 30x35 cm). Vatkaa valkuaiset ja sokeri kiinteäksi vaahdoksi. Kääntele joukkoon mantelijauhe. Nosta toinen taikinalevy pellille. Levitä levyn päälle ensin marmeladi ja sitten mantelitahna. Kumoa toinen kaulittu taikinalevy päälle ja poista leivinpaperi. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia. Sekoita kuorrutus ja levitä se tasaiseksi kerroksesi jäähtyneen levyn päälle. Anna kuorruteen kovettua. Leikkaa levy paloiksi. 06.01.2010 - 12:04
12-vuotissynttäreitään juhliva pitää laulamisesta ja tanssimisesta. Kakussa sankarin lempivärit; pinkki ja musta. Kakun välissä mustikkamoussea.
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta
Kostutus 2 dl maitoa 1 rkl vanilliinisokeria
Mustikkamousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk ranskankermaa 1 prk rahkaa 2 dl sokeria 1 rkl vanilliinisokeria 300 g mustikoita
Kakun väliin myös 2 prk Kuningatar-Pilttiä
Kakun päälle 2 prk Flora Vispiä ½ dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria pari tippaa pinkkiä pastaväriä Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata mustikat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.
Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Levitä kakkupohjalle 1 prk kuningatarsosetta. Kaada puolet mustikkamoussesta vuokaan ja laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään. Pikku Myy on maalattu Wiltonin pastaväreillä marsipaanilevylle. Myyn mekkoon ja taustaan käytin pinkkiä pastaväriä, valkoista nestemäistä väriä ja vettä. 02.01.2010 - 17:26
30-vuotissynttäreitään juhlivalle meni yllätykseksi tämä kakku. Onnea Jaakolle!
Pohja
8 munaa
3 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta Kostutus 3 dl maitoa
1 rkl vanilliinisokeria
Mansikkamousse
12 liivatelehteä
2 prk Flora Vispiä
2 prk ranskankermaa
2 prk maitorahkaa
4 dl sokeria
4 tl vanilliinisokeria
500 g mansikoita
Pursotukset
2 prk Flora Vispiä
1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
Kakun pinnalle
400 g vihreää marsipaania
Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Sekoita munavaahdon joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada leivinpaperilla vuorattuun ja voideltuun suorakaiteen muotoiseen kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Leikkaa jäähtyneenä kolmeen osaan ja kostuta kakkulevyt vaniljamaidolla.
Laita liivatalehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata mansikat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen. Kokoa kakku levittämällä pohjan päälle mustikkasosetta ja puolet mansikkamoussesta. Paina keskimmäinen pohjalevy päälle, levitä kakkulevylle mustikkasose ja kaada sen päälle mansikkamousse. Paina päällimmäinen kakkulevy päälle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Vaahdota kerma. Lisää sokerit. Levitä kermavaahtoa kakun päälle ja reunoille. Kauli vihreä marsipaani ja nosta kakun päälle. Pursota reunat. Tee kentän rajat pikeerillä pursottaen ja kiinnitä pikeerillä muoviset pelaajat ja maalit. 02.01.2010 - 17:23
Rokkimies täytti 50 vuotta ja tilaisuuteen toivottiin kakkua, ei kuitenkaan teemakakkua. Yritin saada juhlavaan kakkuun rokkia pyöreällä kullanvärisellä tribaalikuviolla, jonka sisälle laitoin punaiset sokerimassaruusut.
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 1½ dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 3 rkl kaakaojauhetta 1 tl leivinjauhetta
Kostutus 2 dl kaakaojuomaa
Vadelmamousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk ranskankermaa 1 prk rahkaa 2 dl sokeria 1 rkl vanilliinisokeria 300 g vadelmia
Kakun päälle 2 prk Flora Vispiä ½ dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria
Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat kaakaojuomalla.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata vadelmat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.
Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Kaada puolet vadelmamoussesta vuokaan ja laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään. Käytin pursotuksiin reunoilla tähtityllaa ja lehtityllaa sekä kakun yläreunan ruusukkeet pursotin samalla tähtityllalla. Käytän kertakäyttöisiä pursotuspusseja, joihin laitan liittimen. Leikkaan pussin alareunan aukon suuremmaksi, jotta saan liittimen pussin sisään. Liittimen toiseen osaan kiinnitetään tylla ja kierretään sisäosan liittuimeen kiinni pussin ulkopuolelta. Näin voin vaihtaa tyllaa kesken pursottamisen. 02.01.2010 - 17:20
Tämäkin kakku meni 50-vuotissynttäreille.
Pohja
5 munaa 1 3/4 dl sokeria 1½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta
Kostutus 2 dl maitoa
1 rkl vanilliinisokeria
Omenahilloke kakun väliin
6 omenaa
1 dl vettä
1 dl sokeria
1 kanelitanko
Kakun väliin lisäksi 1½ dl valmista kinuskikastiketta Diplomaattikreemi kakun väliin
1 pss vaniljakastikeaineksia
2 dl maitoa
1 prk Flora Vispiä
Kinuskikuorrutus kakun päälle
2 dl kuohukermaa
2 dl fariinisokeria
1 rkl voita
Kakun päälle
2 prk Flora Vispiä ½ dl sokeria 1 rkl vanilliinisokeria
Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla.
Kuori ja viipaloi omenat. Laita omenaviipaleet kattilaan veden ja kanelitangon kanssa. keitä hiljalleen 30 minuuttia. Ota kanelitanko pois ja anna omenasoseen jäähtyä.
Valmista diplomaattikreemi. Vatkaa maidon joukkoon vanilliinikastikejauhe. Laita jääkaappiin. Vatkaa Vispi vaahdoksi. Lisää vanilliinikreemi vaahdon joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Kokoa kakku. Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Levitä puolet omenahillosta kakkupohjalle. Kaada puolet kinuskikastikkeesta omenahillon päälle. Levitä puolet diplomaattikreemistä vuokaan. Laita keskimmäinen kakkupohja vuokaan ja täytä toinen väli samoin. Paina päälle ylin kakkulevy. Laita kakku jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään. Valmista kinuski kakun päälle. Mittaa kattilaan kerma ja fariinisokeri. Sekoita ja keitä hiljalleen 20 minuuttia. Anna jäähtyä hetki ja kaada kinuski kylmän kakun päälle. Laita kakku vielä jääkaappiin. Vaahdota kerma. Lisää sokerit. Levitä kermavaahtoa kakun päälle ja reunoille. Pursota kakun reunat. Lisää kakun päälle koristeet. |
Kirjoittaja
Olen 39-vuotias kahden lapsen äiti ja olen koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen 24 kolmasluokkalaisen kanssa. Olen aina pitänyt leipomisesta, mutta nyt opettelen myös koristelemaan kakkuja. Ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. Leipomisen vastapainoksi harrastan liikuntaa; hiihtoa ja juoksua. Ja jos Suurlähettiläät ovat keikalla 100 km säteellä - tai välillä Hanko-Kittilä- , jää leipominen siltä päivältä! Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla Y 2308917-5 Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Blogeja, joissa vierailen
Näissä käyn ostoksilla ja katselemassa...
Tunnustuksia
![]()
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!
Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.
Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!
Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille! ![]() Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta
Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta "uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta" ![]() ![]() |
||