|
|
|||
|
28.03.2010 - 19:17
Samoihin rippijuhliin meni tämä pienempi vadelmamoussella täytetty kakku. Kakun pinta on valkoista marsipaania, johon painoin pintakuvion Englannin kakkumessuilta ostamallani isolla kuviomatolla. Marsipaanin pintaan suihkautin myös helmiäissuihkeella kiiltoa. Paljon onnea ripillepääsyn johdosta!
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta
Kostutus 2 dl maitoa 1 rkl vanilliinisokeria
Vadelmamousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk ranskankermaa 1 prk rahkaa 2 dl sokeria 1 rkl vanilliinisokeria 300 g vadelmia
Kakun päälle 2 prk Flora Vispiä ½ dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata vadelmat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.
Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Kaada puolet vadelmamoussesta vuokaan ja laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään. 28.03.2010 - 19:07
Sain mieluisan pyynnön tehdä kakut entisen oppilaani rippijuhlaan. Pojan herkkua on mansikka, joten tämän ison kermakakun täytteeksi tein mansikkamoussen. Koristeen tein Tarjuskan rippikoristeiden innoittamana.
Pohja
8 munaa
3 dl sokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta Kostutus 3 dl maitoa
1 rkl vanilliinisokeria
Mansikkamousse
12 liivatelehteä
2 prk Flora Vispiä
2 prk ranskankermaa
2 prk maustamatonta tuorejuustoa
4 dl sokeria
4 tl vanilliinisokeria
500 g mansikoita
Pursotukset
2 prk Flora Vispiä
1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Sekoita munavaahdon joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada leivinpaperilla vuorattuun ja voideltuun suorakaiteen muotoiseen kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa 40 minuuttia. Leikkaa jäähtyneenä kolmeen osaan ja kostuta kakkulevyt vaniljamaidolla.
Laita liivatalehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata mansikat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, tuorejuusto, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen. Kokoa kakku levittämällä pohjan päälle puolet mansikkamoussesta. Paina keskimmäinen pohjalevy päälle ja kaada sen päälle mansikkamousse. Paina päällimmäinen kakkulevy päälle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Vaahdota kerma. Lisää sokerit. Levitä kermavaahtoa kakun päälle ja reunoille. Pursota reunat ja koristele marsipaanikukilla.
28.03.2010 - 19:06
" Aurinkokin paistaa, vaikkei sitä näy..." Tämä ohje on Pirkasta vuodelta 2002. Alkuperäinen ohje on nimetty Banaaniauringoksi ja tänä Palmusunnuntaina ei muuta aurinkoa sitten meilläpäin näkynytkään. Tällä herkuteltiin tänään, kun lasten serkut ja kummilapset kävivät virpomassa. Olen tehnyt tätä kakkua useasti ja aina on yhtä hyvää!
Pohja 175 g kaurakeksejä 75 g margariinia Täyte 1 prk vaahtoutuvaa vanilliinikastiketta 5 dl turkkilaista jogurttia 200 g appelsiinimarmeladia 1 dl sokeria 1 tl vanilliinisokeria 8 liivatelehteä ½ dl appelsiinimehua Päälle 4 banaania 2 dl appelsiinimehua 1 dl hyytelösokeria Hienonna keksit ja lisää keksimurujen joukkoon sulatettu margariini. Painele seos reunavuoan pohjalle. Valmista täyte. Pane liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita jogurtti, marmeladi ja sokerit kulhossa. Vaahdota vanilliinikastike ja sekoita varovasti täytteen joukkoon. Kuumenna appelsiinimehu kiehuvaksi ja sulata siihen pehmenneet liivatelehdet. Anna liivateseoksen jäähtyä hiukan ja kaada se sitten täytteen joukkoon. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Leikkaa banaanit vinoviipaleiksi koristelua varten. Kuumenna appelsiinimehu kiehuvaksi , lisää siihen hyytelösokeri ja kiehauta. Asettela banaaniviipaleet kakun pinnalle ulkoreunasta lähtien niin, että viipaleet menevät hiukan päällekkäin. Valuta liemi tasaisesti banaaniviipaleiden päälle. Siirrä jääkaappiin, kunnes kakun pinta on hyytynyt. 28.03.2010 - 18:50
Tähän kihlajaiskakkuun toivottiin hillityn tyylikästä ulkonäköä, väreinä valkoinen ja hopea. Suunnittelimme kakkua yhdessä tilaajan kanssa ja päädyimme tämänlaiseen kakkuun, jossa kaksi sydäntä on yhdistyneet toisiinsa. Kakun koristeena pieniä sokerimassasydämiä, kihlaparin nimet, hopeiset sokerimassasormukset ja valkoinen lilja. Tein kakkua varten kaksi 28 cm kakkupohjaa, jotka täytin mustikka- ja vadelmamousseilla. Hyytymisen jälkeen leikkasin kakut sydämen muotoon ja päällystin voikreemillä. Kakun pinnalla valkoista sokerimassaa sekä helmiäissuihketta. Kakku on laktoositon. Onnea Janica ja Antti!
28.03.2010 - 18:47
Kihlajaisiin tein kaksi laktoositonta voileipäkakkua. Sydänteema jatkui voileipäkakuissakin. Nämä juustosydämet on tehty laktoosittomasta Aamupalajuustosta. Kana-feta -voileipäkakun ohje löytyy täältä.
Kinkkuvoileipäkakun ohje löytyy täältä.
Lisäksi viikonlopun syntymäpäiville meni tämä 20 hlön kakku, joka on tehty samalla ohjeella kuin yllä oleva kihlajaisiin mennyt kakku.
28.03.2010 - 18:39
Idan 1-vuotissyntymäpäiviä jatkettiin lauantaina ja tällä kertaa kakun täytteenä oli vadelmamoussea.
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta
Kostutus 2 dl maitoa 1 rkl vanilliinisokeria
Vadelmamousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk ranskankermaa 1 prk rahkaa 2 dl sokeria 1 rkl vanilliinisokeria 2 dl vadelmasosetta
Kakun päälle 2 prk Flora Vispiä ½ dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria pari tippaa pinkkiä pastaväriä Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata vadelmat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjasose. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.
Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Kaada puolet vadelmamoussesta vuokaan ja laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään. 24.03.2010 - 19:30
Idan 1-vuotissynttärille toivottiin Hello Kitty -kakkua. Värjäsin kerman tällä kertaa lilalla ja pinkillä pastavärillä. Kakun välissä mansikkamoussea. Kittyn maalasin valkoiselle sokerimassalle ja maalaamiseen käytin pastavärejä.
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta
Kostutus 2 dl maitoa 1 rkl vanilliinisokeria
Mansikkamousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk ranskankermaa 1 prk rahkaa 2 dl sokeria 1 rkl vanilliinisokeria 300 g mansikoita
Kakun päälle 2 prk Flora Vispiä ½ dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria pari tippaa pinkkiä pastaväriä pari tippaa lilaa pastaväriä Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata mansikat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.
Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Kaada puolet mansikkamoussesta vuokaan ja laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään. 21.03.2010 - 17:16
Tämän kakun välissä mustikka- ja vadelmamoussea. Kakun pinta on päällystetty vaaleansinisellä sokerimassalla, johon kaulin kuviomatolla pintakuvion.
21.03.2010 - 17:02
Pojan rippijuhliin toivottiin kinuskikakkua, jossa täytteenä banaania. Keitin kondensoidusta maidosta kakun väliin kinuskin. 5 munan vaalean kakkupohjan välissä lisäksi viipaloitua banaania ja kermavaahtoa.
21.03.2010 - 16:56
Tällä ohjeella tulee iso kahvikakku 3 litran vuokaan.
400 g margariinia 5 dl sokeria 6 munaa 1 prk kermaviiliä 8 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta 4 tl vanilliinisokeria 4 rkl kaakaojauhetta 3 dl Marianne crushia (1 pss) 100 g taloussuklaata marsipaanikukkia 21.03.2010 - 16:53
Tämäkin kakku meni rippijuhliin. Herkullisen kakun täytteenä broileria, fetaa ja tzatzikia.
3 pkt paahtoleipää esim. Vaasan iso Graham paahto Täyte 1: Broileri-fetatäyte 600 g broilerin naturel filesuikaleita 200 g fetajuustoa 1 punasipuli 1 punainen paprika 3 prk Kreikkalainen valkosipuli -tuorejuustoa ( a´100 g ) 1 prk ranskankermaa Täyte 2: Tzatziki 300 g kurkkua 2 dl turkkilaista maustamatonta jugurttia mustapippuria 1 valkosipulinkynsi 1 maustemitta viinietikkaa 1 rkl oliiviöljyä
Kostutus 2 dl maitoa Kakun pinnalle 2 prk Kreikkalainen valkosipuli -tuorejuustoa 1 prk ranskankermaa Koristelu salaattia kirsikkatomaatteja punaista paprikaa fetajuustoa viinirypäleitä Valmista ensimmäinen täyte. Paista broilerinsuikaleet ja jäähdytä. Leikkaa broileri pieniksi kuutioiksi. Hienonna punasipuli ja paprika. Murenna fetajuusto haarukalla ja yhdistä kaikki täytteen ainekset. Valmista tzatziki. Raasta kurkku karkeaksi, purista ylimääräinen neste pois. Sekoita kurkkuraaste ja jugurtti keskenään ja lisää seokseen loput ainekset. Laita jääkaappiin maustumaan. Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Lado tarjottimelle ensimmäinen kerros paahtoleipiä. Tämä kakku on kooltaan 3 x 4 leipää. Levitä puolet broileritäytteestä leipien päälle. Lado toinen kerros paahtoleipiä ja levitä toiseen väliin tzatziki. Kolmas leipäkerros ja kolmanteen väliin loput broileri-fetatäytteestä. Lado päälle vielä kerros paahtoleipäpaloja. Kääri kakku kelmuun ja laita jääkaappiin seuraavaan päivään. Vatkaa tuorejuusto ja ranskankerma vaahdoksi 5 minuuttia. Levitä kuorrute kakun päälle ja reunoille. Koristele kakku. 21.03.2010 - 16:48
Hyväksi havaitulla ohjeella voileipäkakku rippijuhliin.
3 pkt (36 palaa) täysjyväpaahtoleipää Broileritäyte Guacamoletäyte Kostutus Kuorrutus Koristeeksi Ruskista broilerinsuikaleet öljyssä. Mausta ne suolalla ja pippurilla. Hienonna lihat leikkuulaudalla. Sekoita joukkoon salsakastike ja juustodippi. Kuutioi punainen paprika. Leikkaa leipäviipaleista reunat ohuelti pois. Lado tarjoiluvadille 9 leipäviipaletta: 3 rinnakkain ja 3 peräkkäin. Kostuta leivät sitruunavedellä. Levitä päälle puolet broileritäytteestä. Lisää toinen leipäkerros ja kostuta. Levitä päälle guacamoledippiä ja ripottele pinnalle paprikakuutiot. Lisää kolmas leipäkerros. Kostuta ja täytä lopulla broileritäytteellä. Lado vielä neljäs leipäkerros ja kostuta pinta. Suojaa kakku tuorekelmulla. Paina kerroksia kevyesti yhteen tai laita päälle kevyt paino, esim. leikkuulauta. Nosta kakku kylmään ja anna kostua yön yli. Sekoita guacamoledippi ja ranskankerma. Levitä kuorrutus kakun reunoille ja pinnalle. Laita kakun päälle runsaasti salaattiaineksia koristukseksi, esim. paprikasuikaleita, kirsikkatomaatteja, punasipulia, jääsalaattia, nachoja ja herneenversoja. 20.03.2010 - 23:29
Tyttäreni kaverisynttäreille tein tämän vaaleansinisen pienen kakun. Pohjana kakussa 3 munan vaalea kakkupohja ja välissä mansikoita ja diplomaattikreemiä. Pinta on vaaleansinistä sokerimassaa ja pinnan kuvioin Farnhamin Kakkumessuilta ostamallani isolla kuviomatolla. Vaaleanpunaiset pikeerikukat on myös Englannin tuliaisia. Kakun päällä oleva puinen prinsessa ja numerotikut on saatu lahjaksi ystävältä vuosia sitten.
20.03.2010 - 23:23
8-vuotiaan pojan suosikki on Poliisikoira Rex. Syntymäpäivilleen tilattiin kaksi isoa suorakaiteen muotoista täytekakkua. Toiseen 8 munan tummaan kakkupohjaan tein väliin suklaamoussen ja toisen samakokoisen vaalean kakkupohjan täytin vadelmamoussella. Kakkukuvat on maalattu pastaväreillä marsipaanilevylle. Tässä suklaamoussekakku, jossa kerma värjätty vihreällä pastavärillä ja kaakaolla.
Nämä valkoiset kakut on täytetty vadelmamoussella.
20.03.2010 - 23:17
Aaron syntymäpäiville toivottiin samanlaista Rafaello -kakkua, kuin aiemminkin tekemäni. Tällä kertaa 5 munan vaalean kakkupohjan välissä oli mangomoussea. Onnea 5-vuotiaalle!
15.03.2010 - 20:27
Vietin viime viikonlopun keväisessä Englannissa. Perjantaina matkustin Farhamiin Squires Kitchenin kakkumessuille. Siellä riitti nähtävää koko päiväksi; valmiita kakkuja, koristeiden tekoa ja uskomaton määrä erilaisia edullisia (?!)leivontatarvikkeita.
Lauantai ja sunnuntai kuluivat Lontoossa ostoksia tehden ja nähtävyyksiä katsellen.
Leivontatarvikkeita ostin Farnhamista messuilta ja Squires Kitchenin myymälästä sekä Lontoosta Jane Asherilta ja Harrodsilta. Kiitos iloisesta matkaseurasta! Syödään toistekin Quichea ja tilataan teetä laskun sijaan ;) Now I finally can breath... 11.03.2010 - 22:53
23-vuotiaan syntymäpäiväkahveille meni voileipäkakun lisäksi tämä perinteinen vadelmakakku. Koristeelle jätin vadelmien keskelle aukon, sillä kakkua tarjotaan vasta huomenna.
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 1 tl leivinjauhetta
Kostutus 2 dl maitoa 1 rkl vanilliinisokeria
Vadelmamousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk ranskankermaa 1 prk rahkaa 2 dl sokeria 1 rkl vanilliinisokeria 2 dl Valion vadelmasosetta
Kakun päälle 2 prk Flora Vispiä ½ dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria 300 g vadelmia 3 dl vettä 1½ dl hyytelösokeria 1 dl vadelmamarmeladia Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjasose. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.
Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Kaada puolet vadelmamoussesta vuokaan ja laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään. 11.03.2010 - 22:49
Tässä 10 hlön kinkkuvoileipäkakku. Samalla ohjeella kuin aiemminkin, mutta ohje puolikkaana.
11.03.2010 - 22:31
Tyttäreni suunnitteli ja toteutti oman 11-vuotissyntymäpäiväkakkunsa kuvan marsipaanikukkineen. Kakkupohja on 5 munan tumma pohja ja kakun välissä raikasta mangomoussea.
Pohja 5 munaa 1 3/4 dl sokeria 2 dl vehnäjauhoja ½ dl perunajauhoja 3 rkl kaakaojauhetta 1 tl leivinjauhetta
Kostutus 2 dl kaakaojuomaa 1 rkl vanilliinisokeria
Mangomousse 6 liivatelehteä 1 prk Flora Vispiä 1 prk ranskankermaa 1 prk rahkaa 2 dl sokeria 1 rkl vanilliinisokeria 2 dl mangososetta
Kakun päälle 2 prk Flora Vispiä ½ dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinikaakaolla.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja mangosose. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.
Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Kaada puolet mangomoussesta vuokaan ja laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.
|
Kirjoittaja
Olen 39-vuotias kahden lapsen äiti ja olen koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen 24 kolmasluokkalaisen kanssa. Olen aina pitänyt leipomisesta, mutta nyt opettelen myös koristelemaan kakkuja. Ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. Leipomisen vastapainoksi harrastan liikuntaa; hiihtoa ja juoksua. Ja jos Suurlähettiläät ovat keikalla 100 km säteellä - tai välillä Hanko-Kittilä- , jää leipominen siltä päivältä! Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla Y 2308917-5 Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Blogeja, joissa vierailen
Näissä käyn ostoksilla ja katselemassa...
Tunnustuksia
![]()
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!
Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.
Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!
Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille! ![]() Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta
Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta "uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta" ![]() ![]() |
||