Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
25.07.2010 - 21:24

Tähän syntymäpäiväkakkuun toivottiin vaaleanvihreää väriä ja hevosaihetta. Kakun välissä mansikka- ja valkosuklaamousset.

Pohja

5 munaa

1 3/4 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta


Kakun kostutus

2 dl maitoa

1 rrkl vanilliinisokeria


Valkosuklaamousse

150 g valkosuklaata

1 prk Flora Vispiä

100 g vaniljanmakuista tuorejuustoa


Mansikkamousse

3 liivatelehteä

1 prk Flora Vispiä

200 g ranskankermaa

1 dl sokeria

2 tl vanilliinisokeria

1 dl soseutettuja mansikoita


Kakun päälle

2 dl voikreemiä

600 g vihreää marsipaania



Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Sekoita munavaahdon joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa 35 minuuttia. Leikkaa jäähtyneenä kolmeen osaan ja kostuta kakkulevyt vanilliinimaidolla.

Laita liivatalehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mansikat. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.

Valmista suklaamousse. Sulata suklaa mikrossa 20 sekuntia kerrallaan. Sekoita välillä. Vaahdota Vispit. Lisää joukkoon tuorejuusto ja sulatettu suklaa. Sekoita tasaiseksi.

Kokoa kakku levittämällä pohjan päälle mansikkamousse. Paina keskimmäinen pohjalevy päälle ja kaada sen päälle valkosuklaamousse. Paina päällimmäinen kakkulevy päälle. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

 Levitä kakun pinnalle ohut kerros voi-tomusokerikreemiä. Kauli marsipaani pyöreäksi levyksi. Siirrä marsipaanilevy kakun päälle. Tasoita pinta. Leikkaa ylimääräinen marsipaani pois. Koristele kakku sokerimassasta tehdyillä kukilla. Hevosenkenkä on leikattu kaulitusta sokerimassalevystä, hevosen pää on tehty silikonimuotilla. Molempiin on suihkutettu kultasprayta ja lisäksi hevoseen helmiäissprayta.


24.07.2010 - 17:24

Sain kunnian tehdä hääkakut entiselle oppilaalleni! Kakkujen koristeluun morsian toivoi valkoista, sinistä ja hopeaa. Yhdessä päädyimme koristeluun, jossa valkoisia sokerimassaruusuja ja muratinlehtiä. Lisäksi pieniä sinisiä ja valkoisia kukkia hopeisella keskustalla. Kakkujen välissä mansikkamoussea, kuten heille tekemässäni kihlajaiskakkussakin oli. Pääkakun koristeen morsian oli hankkinut itse. Tein hääjuhlaan yhteensä 5 kakkua.

Pohja

 5 munaa

 1 3/4 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

 ½ dl perunajauhoja

 1 tl leivinjauhetta

 

Kostutus 

2 dl maitoa

1 rkl vanilliinisokeria

 

Mansikkamousse

 6 liivatelehteä

 1 prk Flora Vispiä

 1 prk ranskankermaa

 1 prk rahkaa

 2 dl sokeria

 1 rkl vanilliinisokeria

 300 g mansikoita

 

Kakun päälle

 2 prk Flora Vispiä

 ½ dl sokeria

1 rkl vanilliinisokeria

 

Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mannsikat. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.

Laita alimmainen kakkulevy kakkupahvin päälle säädettävän reunavuoan sisään. Kaada puolet mansikkamoussesta vuokaan ja laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.

Vaahdota kerma ja lisää sokerit. Levitä kermavaahtoa kakun reunoille ja päälle. Laita kaulittu ja kuvioitu sokerimassalevy kakun päälle. Pursota reunat. Koristele.

”Sade ei teitä enää kastele, sillä olette toisillenne suojana.
Kylmyys ei teitä enää vaivaa, sillä lämmitätte toisianne.
Yksinäisyyttä ei enää ole, sillä olette toisillenne elämäntovereita.
Te olette nyt kaksi ihmistä, mutta edessänne on vain yksi elämä.
Astukaa nyt yhdessä yhteisen elämänne päiviin.
Ja olkoon elämänne Maan päällä hyvä ja pitkä.”

Paljon onnea elämän arkeen ja juhlaan!

13.07.2010 - 00:21

Tein kaksi marsipaanikakkua rippijuhliin. Kakkujen täytteenä vadelma- ja valkosuklaamoussea. Koristeena molemmissa 5 munan kakuissa sokerimassasta tehtyjä ruusuja ja hopeaspraylla suihkutetut ristit. Paljon onnea konfirmaation johdosta!


13.07.2010 - 00:13

Rippijuhliin tilattiin täytekakkujen ja voileipäkakkujen lisäksi tämä mansikkamoussekakku, jossa reunoilla keksirullia ja koristeena tuoreita mansikoita.

Pohja

4 munaa

1½ dl sokeria

1½ dl vehnäjauhoja

½ dl perunajauhoja

1 tl leivinjauhetta


Kostutus

1 dl maitoa

2 tl vanilliinisokeria


Mansikkamousse

6 liivatelehteä

1 prk Flora Vispiä

200 g maitorahkaa

200 g ranskankermaa

2 dl sokeria

1 rkl vanilliinisokeria

2 dl soseutettuja mansikoita


Koristelu

2 tlk keksirullia

mansikoita


Vaahdota munat ja sokeri. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista 175 asteessa 25-30 minuuttia. Anna jäähtyä. Leikkaa kakkupohjasta pyöreä reunavuoan kokoinen pala. Laita pohjapala lautaselle reunavuoan sisään. Kostuta vanilliinimaidolla.

Valmista mansikkamousse. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Soseuta mansikat. Vaahdota Vispi ja lisää vaahdon sekaan loput täytteen ainekset. Kiehauta kattilassa ½ dl vettä ja liuota veden sekaan pehmenneet liivatelehdet. Kaada liivateseos ohuena nauhana mansikkatäytteen joukkoon. Sekoita hyvin jaa kaada kakkupohjan päälle reunavuoan sisään. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Irrota reunavuoka ja asettele keksirullat kakun reunalle. Sido kauniilla nauhalla. Koristele kakun pinta mansikoilla.

13.07.2010 - 00:08

Sain tehdä lapsuudenystäväni tyttärelle rippikakun. Sankarin toiveesta kakun koristeena on Negative-bändin logo, johon keskelle tein hopean värisen ristin. Paljon onnea Terhi!

Pohja

 5 munaa

 1 3/4 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

 ½ dl perunajauhoja

 1 tl leivinjauhetta

 

Kostutus 

2 dl maitoa

1 rkl vanilliinisokeria

 

Mansikkamousse

 6 liivatelehteä

 1 prk Flora Vispiä

 1 prk ranskankermaa

 1 prk rahkaa

 2 dl sokeria

 1 rkl vanilliinisokeria

 300 g mansikoita

 

Kakun päälle

 2 prk Flora Vispiä

 ½ dl sokeria

1 rkl vanilliinisokeria

 

Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mannsikat. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.

Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään. Kaada puolet mansikkamoussesta vuokaan ja laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.

Vaahdota kerma ja lisää sokerit. Levitä kermavaahtoa kakun reunoille ja päälle. Laita maalattu kakkukuva kakun päälle. Pursota reunat. Koristele.

12.07.2010 - 23:58

Tämä kakku matkasi Hämeenlinnaan saakka juhlistamaan Saran 6-vuotissynttäreitä. Kakun välissä toiveen mukaan mustikka- ja mansikkamoussea. Onnea!

Pohja

 5 munaa

 1 3/4 dl sokeria

2 dl vehnäjauhoja

 ½ dl perunajauhoja

 1 tl leivinjauhetta

 

Kostutus 

2 dl maitoa

1 rkl vanilliinisokeria

 

Mustikkamousse

3 liivatelehteä

½ prk Flora Vispiä

½ prk maitorahkaa

½ prk ranskankermaa

1 dl sokeria

200 g mustikoita

 

Mansikkamousse

3 liivatelehteä

 ½ prk Flora Vispiä

½ prk ranskankermaa

½ prk rahkaa

 1 dl sokeria

 1 rkl vanilliinisokeria

 200 g mansikoita

 

Tomusokeri-voikreemi kakun pinnalle

250 g margariinia

8 dl tomusokeria

2 rkl vettä


 Kakun päälle

 600 g vaaleanpunaista marsipaania

 

Vaahdota pohjaa varten munat ja sokeri. Lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35 minuuttia. Anna jäähtyä ja halkaise jäähtynyt pohja kolmeen osaan. Kostuta osat vanilliinimaidolla.

Valmista mustikkamousse. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sulata mustikat ja soseuta ne. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Soseuta mansikat. Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita keskenään ranskankerma, rahka, sokerit ja marjat. Keitä pieni tilkka vettä ja liota siihen liivatteet. Lisää ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Lopuksi sekoita kermavaahto varovasti seokseen.

Laita alimmainen kakkulevy lautaselle säädettävän reunavuoan sisään.  Kaada päälle mustikkamousse. Laita päälle toinen kakkulevy. Täytä toinen väli samoin mansikkamoussella. Paina pinnalle päällimmäinen kakkulevy. Laita jääkaappiin hyytymään seuraavaan päivään.

Vaahdota rasva ja tomusokeri, lisää vesi. Levitä voikreemi kakun pinnalle ja reunoille. Kauli marsipaani levyksi. Paina marsipaanin pintaan kuvio kuviomatolla. Koristele.

Kirjoittaja

Olen 39-vuotias kahden lapsen äiti ja olen koulutukseltani luokanopettaja. Työskentelen 24 kolmasluokkalaisen kanssa. Olen aina pitänyt leipomisesta, mutta nyt opettelen myös koristelemaan kakkuja. Ohjeet on lehdistä, kirjoista ja muista leivontablogeista kerättyjä ja muokattuja. Leipomisen vastapainoksi harrastan liikuntaa; hiihtoa ja juoksua. Ja jos Suurlähettiläät ovat keikalla 100 km säteellä - tai välillä Hanko-Kittilä- , jää leipominen siltä päivältä!

Voit ottaa minuun yhteyttä: openkahvila (@) gmail.com

Tmi Open kahvila 5.1.2010 alkaen Lohjalla

Y 2308917-5

Kävijälaskuri 21.7.2008 alkaen
Kävijälaskuri
Kakkujani












































Sivupohjani sain täältä



Tunnustuksia
Tämän antoi minulle Iso O ja Mimmi Mutikainen. Kiitos!


Sain tämän tunnustuksen Kakkukioskin Krisseltä.

Tämän tunnustuksen sain Sweet Caken Eijalta ja Nooralta Nokke Kokkaa -blogista!


Tämä uusin tunnustus tuli Kakkukioskin Krisseltä ja Ekun keittiöstä.
Kiitos teille!




Tämän taidepalkinnon sain Taikina Taivaasta ja Sweet Cakelta


 Ensimmäinen kunniamaininta tuli Herkkukirpulta

"uusille tuttavuuksille, jotka ovat aloittaneet bloginsa erikoisen hyvin ja joilta löytyy tarvittavaa innokkuutta"




Open luokka -blogini

Tästä pääset Open luokkaan:

kuvis- ja askartelutöitä